"Korpi-Heikki nikkaroi kärryn koreja pikkutuvassaan ja tekijöitä riitti kuten Peräkampin Juha ja Luoman Juha. Joeli sepän perilliset, Juha ja Liisan Samppa sekä Teeri-Heikki sepittivät. Salmakarin Iisakki ja myöhemmin Hautalaanen rupesivat toppaamaan, neulomaan ja toppausnauloilla kiinnittämään nahkaa kärryjen istuimiin. Väliin laittoivat karvaa pehmusteeksi, jotta ei kovalla tarvinnut istua." Samuli Paulaharju

Nopankylän kuuluisimpia seppiä oli Kurpan sepät. Juha Laurila vanhempi oli kotoisin Kurikan Polvenkylästä ja 1840 asettui Nopankylään. Taitonsa hänen sanotaan oppineen Kauhajoella. Nuorempi Juha Laurila oli hyvin nopea seppä, ahkera ja "klippari" työssään. Seppäsukuun kuulunut Jaakko Frigård, oli Nopankylän parhaimpia seppiä. Hänen Jalasjärveläinen isoisä Sameli Köykkä oli oppinsa saanut Jaakko Ala-Könnin sällinä. Jaakko Saari syntyi Kurikassa ja muutti 1896 Nopankylään, hän oli seppänä erinomainen ja valmisti paljon mustalaisille kärryjä. Kilpaili paremmuudesta Frigårdin sepän kanssa.

Ja mettumaari-markkinoille mentiin yhä suuremmin joukoin. Vaasan torilla oli pitkät rivit kärryjä ja kärrymiehiä, oli pyörä pyörän vieressä, aisapari toisensa rinnalla, mies aina kärryryhmän takana. Kaikki olivat "kurikkalaasia", vaikka juuret olisivat olleet emäkirkon Rehuperältä.

"Sälli" Pentti Laurila on kuuluisien ja taitavien Kurpan seppien jälkipolvea.

Larvakylien kauppamiehet

Hevosajokalujen myynnissä oli kolme tapaa, markkinoilla, talosta taloon myynti ja tilausmyynti. Alkuunsa kärryt myi markkinoilla niiden tekijät, mutta oli myös myyntityöhön erikoistuneita kuten Pakan Matti ja Koskelan Kärry-Salu. 

Matti Kananoja, Pakan Matti oli huomattava liikemies ajokaluteollisuudessa. Hän harjoitti ajokaluteollisuutta Viitalan kylässä. Kärryteollisuuden lisäksi hän harjoitti verrattain suurta kärryjen ja rekien välitysliikettä. 1908 Pakan Matti osti jokseenkin kaikki Nopan-, Viitalan- ja Kampinkylän mestarien tekemät työt valmiina ja puolivalmiina. Kaukaisimmat myyntimatkat ulottuivat Ruotsiin ja Venäjälle saakka.

Oli sellaisiakin kärrymiehiä kuin Saarelan Teffaani, Kriikku-Aukusti, Pakan Matti, Koskelan Kärry-Salu, jotka eivät itse tehneet ei pyörän koippuraa, antoivat vain nikkarien nakertaa, seppien takoa ja maalarien tuhrata, maksoivat ja lähtivät jälkipuolessaan vedättelemään kurikkalaasia pitkin maantietä.

Kun maata kierrettiin laajalti kauppaa tehden ja yhden hevosen perässä oli jopa kahdeksan kärryä, piti myös hevosvoimia olla. Hilkka Lahti kertoi että Pakan Matin hevoset olivat kartanon takana olevalla laitumella. Yhtenä kesänä Matilta kuoli seitsemän hevosta, laitumessa oli painanne ja kun hevonen oli kierinyt maassa, se joutui selälleen painanteeseen ja ei päässyt enää ylös tukehtuen siihen.

Kurikkalaaset

1890 alkoi ajokaluteollisuudessa uusi kehityskausi. Valtiovalta kiinnitti suurempaa huomiota teollisuuden kehittämiseen ja 1893 osui Kurikkaan neuvoja Blunqvist, jossa hän huomasi erinomaiset mahdollisuudet käsityötaidon kehittymiselle. Erityisesti hän kiinnitti huomionsa ajokaluteollisuuteen, jota hän ei ollut nähnyt missään muualla Suomessa näin pitkälle kehittyneen. Blunqvist ehdotti yhteen liittymistä ja yhdistyksen perustamista. Kurikan käsityöläisyhdistys perustettiin 9.7.1899 puuseppä Emmanuel Johanssonin luona. Kokousta johti opettaja Kaarlo Saari ja hänen johdolla yhdistyksestä kehittyi monipuolinen ja työkykyinen järjestö. Tavoite oli laadun parantaminen ja teollisuuden monipuolistaminen. Seppä Oskari Hanka ehdotti "suojelusmerkin" käyttöönotosta ja vuoden takuuajasta.

Helmikuussa 1900 herätettiin kysymys käsityöläiskoulun perustamisesta. Opettaja Kaarlo Saari ajoi asiaa innokkaasti, joten sitä alettiin pitämään kolme kertaa viikossa. Kylmäjyrästä Valkaman torpasta lähtenyt Jaakko Huhtanen vaikutti huomattavasti ajokalujen kehitykseen. 1899 hän sai Vaasanläänin apurahan Turun Ajokalutehtaaseen. Sieltä palattuaan hän perusti Kurikan Ajokalukoulun 1500 mk:n valtionavun, Rovasti B.I.Södermanin ja sen aikaisten puntimiesten rahallisella tuella.