"Vipukirkkooset".

Erikoisin työ mitä Yli-Könnin mestari joutui tekemään, oli Ilmajoen vuonna 1776 valmistuneen ristikirkon nostaminen puolentoista metrin korkeuteen 1836. mestarin suunnittelemilla ja valmistamilla vipulaitteilla. Kirkkoon laitettiin uusi kivijalka, samalla myös nostettiin kellotapulia ja samoilla laitteilla vivuttiin neljä vuotta myöhemmin Raippaluodon kirkkoa. Tästä Ilmajokiset saivat liikanimityksen vipukirkkooset.

Tarina ei aivan pääty tähän, kellopiirissä yksi kaveri kertoi, että kun kirkkoa kunnostettiin ja entisöitiin kymmenen vuotta takaperin. Sen alta oli löytynyt laudankappale, johon oli kuvattu miten nostotyö oli suoritettu ja millaisella laitteella. Laudasta oli paljastunut että kyseessä oli varhainen, veden avulla hydraulisesti toimiva nostolaite. Mieleeni nousee palopumpun tapainen käsipumppu, jota pumppaamalla vesi on nostanut kirkon rakenteissa olevien "kirnujen" sisällä olevia mäntiä ylös nostaen samalla rakennusta ylöspäin sijoiltaan.

Se on tiedetty että kirkkoa vastapäätä, tien toiselle puolelle on rakennettu vesiallas. Sen on oletettu liittyneen rakennuksen puntarointiin suoraksi ja mahdollisesti sitä on nurkkien vesivaakana käytettykin. Ainakin Jurvasta tuttu Könninmestarien jälkeläinen opasti, miten eripuolella olevat rakennuksen nurkat saadaan punnittua justiinsa samalle korkeudelle ja rakennuksesta tulee suora. Siihen tarvitaan vain läpinäkyvä puutarhaletku, vettä sisälle ja tulpat päihin.

48 niittiset kangaspuut jolla kudotaan hienoa damastikangasta. Ilmajoen Museo

Yli-Könni

Kuten veljensä, Juho Yli-Könni oli harvinaisen monipuolinen taitaja, hän oli seppä, kelloseppä, rakennusmestari ja maanviljelijä. Mestari valmisti yhdessä poikiensa ja oppilaittensa kanssa kaappikelloja, tehden myös moniviisarisia kalenterikelloja. Veljensä Jaakon tavoin, hän valmisti myös useita tornikelloja ja oli myös taitava vaskenvalaja. Yli-Könnillä tehtiin moniin kirkkoihin taidokkaita kynttiläkruunuja. Nurmon pelttarit valoivat valjaisiin ja ajokaluihin messinkiosia, sekä tekivät aisakelloja. Kurikan ja larvakylien valjas ja hevosajokalutuotanto työllisti useita valumestareita. Könnillä oppinsa saaneita vanhimpia merkittäviä pelttareita olivat Jaakko Ojala (Kantolan seppä), Juho Jaskari (Typpälehen seppä) ja monitaituri Juha Kaunismäki, joka opetti valajan työn ainakin seitsemälle oppipojalle.

Könnillä sai naiset myös opetusta, kunhan mestari opetteli itse ensin:

Tukholmassa käydessään könninmestaria ei päästetty erääseen rakennukseen jossa säilytettiin kangaspuita. Niillä pystyttiin kutomaan erittäin hienoa damastikangasta. Ikkunasta hän katseli erikoisia klapuja, painoi silmien avulla rakenteen muistiinsa ja kotiin palattuaan hän valmisti 48 niittiset kangaspuut. Mestari joutui ensin opettelemaan niillä itse, että pystyi sitten opettamaan naisväen kutomaan näillä erikoisilla kangaspuilla.

Kankailla verhoiltiin kiesien istuimet ja vaunujen seinät. Pinnoitettiin puuosia.

Ahjo jollainen myös Könnillä oli ja larvakylien sepillä. Kuva Kimon ruukinpaja.